Onneen pakahtumista (ja kahmalokaupalla kuvia)

Pieni ihme, joka sai viime sunnuntaina nimekseen Oiva, syntyi 29. 3. 2011, raskausviikoilla 34+2. Viimeiset kaksi kuukautta raskaudesta vietettiin Naistenklinikalla lapsiveden tihkumisen takia. Kun sairaalaan Jouduin sairaalaan rv27+2, ei kukaan uskaltanut toivoakaan, että päästäisiin vielä seitsemän viikkoa eteenpäin! Herätessään ei koskaan tiennyt päättääkö vauva syntyä tänään tai täytyykö synnytys käynnistää.

Oiva painoi syntyessään 1925g ja oli 43cm pitkä. Pieni herra Hukkapätkä! Kaikkien yllätykseksi keuhkot olivat täysin kypsät ja poika huusi kirkkaalla äänellä heti synnyttyään. Hengitykseen ei tarvittu mitään apuja ja syöminenkin sujui hyvin. Nenämahaletkua käytettiin muutama yö joka toisella syötöllä, että pieni sai nukkua pidempiä pätkiä. Neljäntenä päivänä Oiva pääsi jo vierihoitoon ilman letkuja ja johtoja, vain lämpöpatja (ja parina päivänä sinivalo) oli apuna.

Yhdentoista päivän ikäisenä, bilirubiiniarvojen laskettua ja syntymäpainon ollessa lähes saavutettu,  päästiin kotiin. Se oli yhtä tunnemyrskyä! Meillä oli vihdoin vauva kotona. Sellainen pieni ihminen, jota odotettiin tulevaksi jo vuosi sitten. Ihanaa, jännittävää, välillä pelottavaakin. Mutta ennen kaikkea onnellista. Syötöt olivat kolmeen kiloon saakka kolmen tunnin välein, punnitukset oikeastaan joka päivä ja päivittäin annetaan keskos- ja lisärautatippoja. Lähes samanlaista elämää kuin täysiaikaisenkin vauvan kanssa! Nyt Oiva painaa jo 4,3kg ja taitaa olla 51cm pitkä. Ei mikään hukkapätkä enää!